Tutustu Savon Proasennukseen
Savon Proasennus sai alkunsa yrittäjä Otto Ryytyn halusta palvella asiakkaita joustavammin, kuin perinteiset korjaamot.
Kuka Savon Proasennuksen taustalla on?
Konepellin alta löytyy yrittäjä Otto Ryytty, mukava tutustua! Perustin Savon Proasennuksen vuonna 2024.
Jo pienestä pojasta lähtien olen korjannut erilaisia koneita ruohonleikkureista traktoreihin. Iän karttuessa tieni johti alkuun ajoneuvoasentajaksi ja edelleen konetekniikan insinööriksi. Ammattikoulun Ponsse-polun kautta myös metsäkoneet tulivat tutuksi, ja sen kautta intouduin maa- ja metsätalouskoneiden maailmaan.


Mistä Savon Proasennus sai alkunsa?
Kiinnostukseni yrittämiseen heräsi jo nuorena, kun vuosia tuli korjattua kavereiden, tuttujen ja sukulaisten autoja sekä muita koneita. Yritysidea taas syntyi opiskeluaikana, kun kuulin miten paljon asiakkaille maksaa viedä koneet korjattavaksi korjaamolle. Etenkin pienempien vikojen tapauksissa kone kannattaa ehdottomasti korjata paikan päällä. Näin vältytään ylinmääräisiltä siirtokuluilta ja säästetään myös kallisarvoista aikaa. Kaikki tämä on mahdollista laajalle kehittyneen osaamiseni kautta. Kukaan ei toki voi sanoa olevansa täysin ”valmis”, joten jos jotain ei ennakkoon osata, niin silloin syvällinen perehtyminen takaa laadukkaan lopputuloksen!
Näin löydät Savon Proasennuksen
Varaa tarvitsemasi palvelu suoraan kalenterista täältä.
Millaista huolto- tai korjauspalvelua kaipaat?
